Airpron työvaatteet mukana tekstiilien suljetussa kierrossa

21.1.2022

Vastuullisuus on toinen uuden Airpro 2025-strategiamme pääteemoista, joka näkyy erityisesti työvaatteissamme. Kumppanimme ja työvaatetoimittajamme on Touchpoint, kestävän työvaatetuksen pioneeri Suomessa. Käytöstä poistetut työvaatteemme kierrätetään nyt tekstiilikuiduksi Pohjois-Euroopan ensimmäisessä kiertotalouslaitoksessa.

 

Vaate voi olla kulunut loppuun, mutta tekstiilikuitu ei. Suurin osa työvaatteistamme on jalostettu jo nyt elinkaarensa päähän tultuaan komposiittimateriaaliksi, josta on valmistettu esimerkiksi maisemointi- ja terassikalusteita.

Nyt kierrätämme kaikki asiakaspalvelutehtävissä loppuun kuluneet vaatteet ja osan lentokonekuormauksessa käytetyistä poistovaatteista Resterissä. Rester on Pohjois-Euroopan ensimmäinen poistotekstiiliä laajamittaisesti kierrätyskuiduksi jalostava poistotekstiilien kiertotalouslaitos.

Paimiossa sijaitseva kiertotalouslaitos on työvaatetoimittajamme Touchpointin tytäryhtiö. Tekstiilien suljettu kierto on mullistava uutuus ja ympäristöteko, sillä nykyisellään tekstiilijäte päätyy yleensä poltettavaksi ja materiaali jää hyödyntämättä – aivan turhaan, sillä tekstiili on arvokasta raaka-ainetta, joka voidaan uusiokäyttää jälleen tekstiilinä.

Olemme iloisia päästessämme osaksi uutta tekstiilialan innovaatiota ja kiertotaloutta!

Lue myös muita artikkeleita