Mian tarina

Rohkea alanvaihto avasi ovet HR:ään

Hallinto | Mia, HR-harjoittelija

Mia on harjoittelijana Airprolla HR-tehtävissä, ja hänen polkunsa tähän rooliin on kulkenut pitkän ravintola-alauran kautta. Haave HR-työstä on kulkenut mukana jo pitkään, ja nyt hän on päässyt toteuttamaan sitä Airpron iloisessa työyhteisössä. Aiemmassa työssään Mia pääsi jo tutustumaan henkilöstöasioihin, ja nyt hän jatkaa siitä, mihin joskus jäi.

Mikä sai sinut valitsemaan juuri tämän alan?

"Tein pitkän uran ravintola-alalla, mutta haaveenani on ollut jo pitkään päästä työskentelemään HR-tehtävissä. Aiemmassa työssäni sain mahdollisuuden tehdä henkilöstöasioiden parissa töitä, mutta elämä johdatti minut takaisin jo entuudestaan tuttuun ravintola-alan työhön. Nyt olen vihdoin päässyt jatkamaan siitä, mihin joskus jäin ja toteuttamaan unelmaani HR-työstä."

Minkälainen urapolku on johdattanut sinut nykyiseen rooliisi?

"Olen työskennellyt elämäni aikana monipuolisesti, kaupan kassalta yritysmaailmaan sekä tehnyt pitkän uran ravintola-alalla. Elämäntilanteen muuttuessa tuli eteen tarve alanvaihtoon, mikä johti kouluttautumiseen uudelle urapolulle. Pääsin tutustumaan palkanlaskennan työhön työkokeilun kautta, ja se herätti kiinnostukseni henkilöstöhallintoon. Tämän myötä hakeuduin opiskelemaan merkonomiksi Perhon liiketalousopistoon. Nyt opintojeni loppuvaiheessa sain mahdollisuuden tulla harjoitteluun ja päästä iloiseen joukkoonne tänne Airprolle."

Mikä tekee työstäsi erityisen motivoivaa?

"Olen matkustellut paljon, ja lentoaseman tunnelma on kiehtonut minua aina. Se sai minut heti hakemaan harjoittelupaikkaa Airprolta. Olen myös aina ollut kiinnostunut ihmisten auttamisesta erilaisissa tilanteissa, ja tässä työssä pääsen tukemaan heitä työelämän eri vaiheissa."

Miten aikaisempi työkokemuksesi on auttanut sinua menestymään HR-roolissasi?

"Pitkä työkokemukseni erilaisten ihmisten parissa asiakaspalvelutilanteissa on auttanut minua kehittämään kykyäni tunnistaa ihmisten tarpeita. Uskon, että tämä taito tukee minua merkittävästi HR-roolissa."

Miten kuvailisit Airpron kulttuuria?

"Kehitys ja uudet asiat ovat keskeisessä roolissa Airprolla. Jokainen työntekijä perehdytetään huolellisesti, ja uudet tulokkaat otetaan lämpimästi vastaan. Työyhteisössä vallitsee tasa-arvoinen ilmapiiri, jossa kaikki ovat samalla viivalla ja tukevat toisiaan."

Mikä on ollut parasta tässä työssäsi?

"Minut on otettu todella lämpimästi vastaan työyhteisöön ja mukaan kaikkeen mahdolliseen. Olen päässyt nopeasti tutustumaan monipuolisesti eri työtehtäviin ja nähnyt, kuinka täällä on mahdollisuus tehdä työtä laajasti eri rooleissa. Täällä on myös hyvä ja iloinen ilmapiiri!"

Mikä on paras neuvo, jonka olet saanut urasi aikana?

"Aina oppii uutta ja on mahdollisuus kehittyä!"