Airpron toimitusjohtaja vaihtuu – toimitusjohtajan sijaisena toimii Joona Hurmerinta

3.2.2022

Airpron nykyinen toimitusjohtaja Janne Hattula siirtyy uusiin tehtäviin kahdeksan vuoden jälkeen. Toimitusjohtajan sijaiseksi 1.3.20221 alkaen on nimitetty Airpron Operatiivinen johtaja Joona Hurmerinta.

Viimeisen kahdeksan vuoden aikana Hattula on johtanut Airpron kasvuun ja yhdeksi merkittäväksi lentokenttäpalveluita tuottavaksi yritykseksi Suomessa.

– Airpro on kasvanut ilmailualan vahvaksi toimijaksi Suomessa. Menestyksekkäästä työstä kertoo Airpron selviytyminen ja kasvaminen koronapandemian keskellä. Haluan kiittää Jannea vaativassa työssä onnistumisessa ja toivottaa menestystä tulevaisuuteen, sanoo Airpron hallituksen puheenjohtaja Kimmo Mäki.

Toimitusjohtajana Hattula on läpivienyt kasvustrategian vuosina 2014-2020 sekä luonut maaperän viime syksynä lanseeratun uuden strategian toteuttamiselle. Uusien asiakkuuksien ja aluevaltauksien sekä vahvasti kehitykseen keskittyvän strategian myötä Hattula jättää pestinsä hyvillä mielin.

– Luonnollisesti on haikeaa jättää Airpro, etenkin kun pandemian vaikutukset edelleen jatkuvat. Koen kuitenkin, että yhtiö on hyvissä lähtökohdissa uuden strategian äärellä ja peruselementit ovat kunnossa, kertoo Hattula ja jatkaa
– Kahdeksan vuotta on hyvä aika toimitusjohtajana. Nyt oli aika minun siirtyä uusiin tuuliin ja jätän ainakin toistaiseksi ilmailualan taakseni. Olemme kulkeneet Airpron kanssa yhdessä pitkälle ja jään mielenkiinnolla seuraamaan, mihin nousukiitoon Airpro lähtee.

Joona Hurmerinta aloittaa toimitusjohtajan sijaisena 1.3.22. Hurmerinta on toiminut viimeiset kolme vuotta Airpron operatiivisena johtajana.

Lue myös muita artikkeleita