Your journey is our destination – Airpron uusi strategia on julkaistu

30.11.2021

Julkaisimme Airpro 2025 -strategiamme tänään 30.11. Olemme lähdössä matkalle erikoisesta tilanteesta – koronan keskeltäkin haluamme rakentaa vahvaa tulevaisuutta. Lue ja katso tarinamme vuoteen 2025.  

Sinun matkasi. Meidän määränpäämme.  

Sanotaan, että matka on tärkeämpi kuin määränpää. Meille se onkin. Emme pyri kilpailemaan aurinkorantojen, kiehtovien uusien kulttuurien, vaikuttavien vuoristojen tai läheisten kanssa vietetyn ajan rinnalla. 

Olemme täällä siksi, että haluamme tehdä matkastasi turvallisen, sujuvan ja miellyttävän. Yhdessä kanssasi haluamme kietoa matkanteon saumattomasti osaksi määränpäätäsi, mikä hyvänsä se onkaan.  

Teemme sen luomalla ja tarjoamalla tehokkaita, innovatiivisia ja laadukkaita palveluita matkailu- ja turvallisuusalalle. Kuulostaako hyvältä? Niin meistäkin.  

Teemme kovasti työtä sen eteen, että matkustuskokemus on mahdollisimman sujuva joka kerta. Haluamme suunnitella ja testata jatkuvasti uusia palveluita ja tarjoamme asiakkaillemme uusia, ketteriä tapoja palvella heidän asiakkaitaan. Nykyaikaisen teknologian avulla voimme automatisoida asioita ja poistaa vaiheita, joista et välttämättä nauti niin paljon. Näin asiat yksinkertaistuvat ja nopeutuvat. Tämän kaiken teemme siten, että kuormitamme ympäristöämme mahdollisimman vähän ja vaalimme henkilöstömme monimuotoisuutta ja -kulttuurisuutta.   

 

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? 

Entä jos kaikki matkatavaroiden käsittely ja maahuolinta olisivat päästöttömiä? Me olemme ensimmäisinä tavoittelemassa sitä. Jo nyt 70 prosenttia maahuolintalaitteistamme Helsinki–Vantaan lentoasemalla toimii sähköllä. Olemme jo nyt alan vastuullisin yhtiö maailmanlaajuisesti tarkasteltuna, mutta tavoitteemme ovat vieläkin pidemmälle. 

Entä jos matkustajat voisivat esimerkiksi tehdä matkatavaroilleen lähtöselvityksen jo junassa matkalla lentokentälle ja siten välttää pitkät jonot tai muun ylimääräisen vaivan? Tätä ainakin me haluaisimme kokeilla. 

Kaiken tämän takana on osaava henkilöstömme. Vaalimme henkilöstömme moniosaajuutta ja monikulttuurisuutta. Haluamme ylläpitää yrityskulttuuria, joka on tasa-arvoinen ja luo mahdollisuuksia kehittyä ja kehittää. Haluamme kaikkien työntekijöidemme oppivan, kasvavan ja tarttuvan uusiin mahdollisuuksiin. Palvelemme aina ylpeydellä, pitäen avaintekomme palvelu, toiminta ja asennekeskiössä. 

Tärkeintä on kehittyminen. Meitä ajaa halu tehdä matkanteosta miellyttävää, huolehtien ympäristöstä sekä ihmisten työskentely olosuhteiden kehittämisestä ja mahdollisuuksien luomisesta. Meille matka, ei ole pelkästään lentomatkustamista. Se on myös urien luomista. Se on lentoalan kehittämistä kumppaneidemme kanssa, uusien ideoiden jatkuvaa kehittämistä, testausta ja toteuttamista, opiksi ottamista ja toimivien tulosten hakemista. Se on paljon muutakin. 

Meidän visiomme on olla Pohjoismaiden paras palveluntarjoaja. Onnistumme yhdessä, kun meidän kanssamme työskentely on sujuvaa ja miellyttävää ja kun matkustajat nauttivat omasta matkastaan. Sinä saat arvioida, miten onnistumme. Your Journey is our destination! 

Lue myös muita artikkeleita